Mediatiedote

METSÄN VÄKEÄ -näyttely

Julkaisuvapaa 20.5.2020

Vanhan tammen siimeksessä


Aiomme toteuttaa Kuusiston Taidekartanokesän 2020 Metsän väkeä -näyttelyn suunnitellusti 7.6.-2.8.2020, vaikkakin varovaisuutta noudattaen ja ilman avajaisia. Pitkään valmisteltujen yleisötilaisuuksien peruminen huhtikuussa oli meille vaikea päätös. Huolimatta poikkeustilarajoitusten höllentämisestä 50 henkeen turvallisuus tuntuu huolettavan niin laajasti, että yleisötilaisuuksien järjestäminen ja kahvilan pitäminen siinä muodossa kuin aikaisempina kesinä ei edelleenkään tunnu luontevalta. 


Etukäteen suunniteltujen ja järjesteltyjen tapahtumien peruuntuminen Taidekartanolla saattaa kuitenkin parhaimmillaan virittää sen kaltaista tapahtumattomuutta, missä yllättäen tapahtuukin jotain odottamattoman arvokasta. Arjen rutiinien romahtaminen ja touhuamisen laantuminen tarjoavat meille Kuusistossa residenssin viipyilyillä luonnon hiljaisuudessa ja kulttuurimiljöön kutsuvassa rauhassa, harjoittaa pysähtymistä, hengähtää ja tutkia itseään uuden edessä. Näin kriisi onkin luonut edellytyksiä moni-ilmeisempiin tapoihin kohdata luontoa ja siitä syntynyttä taidetta.

Ilmastonmuutoksen seurauksena metsänhoitoon ja -suojeluun on julkisuudessa pitkään jo liittynyt syvää huolta ja laajaa taloudellista ja poliittista keskustelua yksityisen ja julkisen edun välisestä ristiriidasta. Tämä koko elämäntapaamme liittyvä hajaannus painottui metsä-aiheisen avoimen haun pohjalta voimakkaasti ympäristömytologiseen suuntaan muodostaen näyttelykokonaisuudesta eheyttävän syväekologisen sukelluksen suomalaisten metsäsuhteeseen. Annoimme näyttelylle nimeksi Metsän väkeä. Siinä ovat mukana seuraavat taiteilijat:
Sisko Sinilintu

Eija Tähkäpää

Leena Ristolainen

Eliisa Määttälä

Riitta Hiden ja Mirja Sergelius

Tommi Nordgren

Anne Ala-Kaila

Susanna Järvinen

Tuuli Oikkonen

Satu Kekäläinen

Tervetuloa!

Anne ja Risto Ala-Kaila

Taidekartanon Metsä – näyttely 2020

Taidekartanon Metsä -näyttely 7.6 – 2.8.2020 pystytään toteuttamaan suunnitellusti vaikka yleisötilaisuudet ja kahvilatoiminta eivät toteudukkaan siinä muodossa kuin aikaisempina kesinä, johtuen koronarajoituksista.

Metsä -näyttelyn taiteilijat on valittu kesälle 2020. Ryhmänäyttelyyn on valittu 11 taiteilijaa.

Taiteilijat:
Sisko Sinilintu
Eija Tähkäpää
Leena Ristolainen
Eliisa Määttälä
Riitta Hiden ja Mirja Sergelius
Tommi Nordgren
Anne Ala-Kaila
Susanna Järvinen
Tuuli Oikkonen
Satu Kekäläinen

Metsä näyttely on avoinna 7.6 -2.8. La klo 13 -17, su -ke klo 13 -19

Avoin taiteilija/teoshaku Taidekartanoon kesälle 2020

”Muistan ketunleipien maun, kevätpurot, lämpimät männynjuuret, sammaleiset kivet, hämärän metsän jännityksen ja tuoksun.”


– Minna Pyykkö –

Kahdeksannen taidekartanokesän teemana on metsä. Olemmehan metsän kansaa, jokaisella on suhde metsään. Metsä muistuttaa ikiaikaisesta, antaa perspektiiviä ihmisenä olemiseen: ”metsästä on tultu”. Tällä hetkellä metsä elää kuitenkin kriittisiä aikoja ilmastonmuutoksen edetessä, hakkuiden lisääntyessä, ikimetsien ja monimuotoisuuden pikku hiljaa hävitessä. 

Tänä vuonna haemme teoksia jotka kertovat kokemuksista ja kohtaamisista metsän kanssa. Metsä on paljon muutakin kuin vain puut, se on myös kaikki se ihmeellinen ja näkymätön maailma eliöineen ja sienirihmastoineen. Siksi oleminen metsässä vaikuttaa meihin monella tasolla antaen syviä ja moniaistisia kokemuksia. 

Työnimellä Metsä Taidekartanolle toteutetaan näyttely ajalle 7. 6. – 2.8.2020, joka on avoinna  la klo 13 – 17 ja su – ke klo 13 – 19. Näyttelyn lisäksi kartanolla järjestetään teemaan liittyviä tapahtumia, konsertteja, performansseja ja filosofisia keskusteluja.

Ehdota yhtä teosta tai laajaa teoskokonaisuutta!

Ehdotus voi olla yksi teos tai useisiin huoneisiin ja/tai ulos, vanhojen hedelmäpuiden tai pihan suurien jalojen lehtipuiden lomaan sijoittuva laaja kokonaisuus. Ulkona teosten on myötäiltävä maan pintaa ilman mitään tukirakenteiden kaivamista, koska alue on arkeologisesti arvokas.

Taiteilija vastaa teostensa vakuuttamisesta, kuljettamisesta paikalle ja pois. Taiteilija osallistuu töiden ripustamiseen yhteistyössä kuraattorien kanssa. Ripustusajat ovat avajaisviikolla ma 1.6. – ti 2.6. klo 13-19. Näyttelytila elää luonnonvalossa, johon voidaan järjestää tutustumiskäyntejä sopimuksen mukaan. Voit tutustua näyttelytilan pohjapiirrokseen tämän kutsun linkistä. 

Muuta huomioitavaa:

  • Näyttelytilasta ei peritä vuokraa eikä teoksille makseta näyttelykorvausta.
  • Taiteilijoiden lukuun myydyistä töistä peritään 20% provisio.
  • Valittujen teosten kuvia ja näyttelytilassa taltioituja videoita voidaan käyttää Taidekartanon tiedottamisessa.

Odotamme teosehdotuksia aikavälillä 10.1. – 1.3.2020 osoitteeseen taidekartano2020@icloud.com. Kirjoita viestin aihekenttään ehdotuksesi (työ)nimi ja tekijä. Ehdotuksessa pitää olla teoskokonaisuuden ja taiteilijan lyhyt esittely sekä kuva. Teoksesta tai teoskokonaisuudesta on oltava yksi kokokuva. Kolmiulotteisista teoksista ja installaatioista voi olla useampia kuvia. Mahdollisten kirjallisten selostusten (esim. installaatiot, tilateokset, performanssit) tulee olla erillisessä tiedostossa. Viestin koko ei saa ylittää 5 MB. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille 20.3.2020 mennessä.

Ota yhteyttä, niin kerromme mieluusti lisää tästä kaikesta. Odotamme iloisen jännittyneenä ehdotuksia ja jälleen uutta kulttuurikesää. 

Tervetuloa!

Anne ja Risto Ala-Kaila

Taidekartanon pohjapiirrustus