Huhtikuu oli julmin: Peruuntuvia yleisötilaisuuksia Taidekartanolla

Olemme Taidekartanolla seuranneet tiiviisti uutisointia koronaepidemian poikkeustilarajoitusten purkamisaikataulusta. Vieläkin jäämme odotamaan Hetemäen exit-strategiatyöryhmän loppuraporttia vapun jälkeen, mutta jo hallituksen keskiviikkona 22.4. antaman tapahtumia koskevan tiedoksiannon perusteella näyttää varsin todennäköiseltä, etä kesä-heinäkuussa emme saa järjestää yli kymmenen hengen tapahtumia muuten kuin soveltuvilta osin virtuaalisesti. Myös kahvilan pitäminen siinä muodossa kuin aikaisempina kesinä näyttää mahdottomalta. 

Monet muutkin taiteilijat ovat kuluneen huhtikuun aikana miettineet kuumeisesti miten kulttuuritilaisuuksia voisi pitää koronasta huolimatta (https://www.taike.fi/fi/koronatukeataiteilijoille</a). Koronahätäapua ja kulttuurin digiloikka -apurahoja on tarjottu monesta suunnasta, mutta ammattimaisesti toteutetut viestintäsuunnitelmat tuntuvat vaativan niin paljon osaamista monenlaisen ”härpäkkeen” kanssa ja edellyttävän kokoajan lisääntyvää hälinää somessa, että huomio saattaa kiinnittyä ihan muihin asioihin kuin mitä Metsä-näyttelyn osalta olemme toivoneet. Olemme silti yhteydessä tapahtumajärjestäjiin mikäli kesään mennessä tai vielä sen aikanakin syntyy ideoita siitä, voisiko peruttua ohjelmaa (ks. alla) toteuttaa mielekkäästi niin että kulttuurimiljöön, luonnon ja näyttelyn syväekologinen yhteys välittyisi. 

Metsä-näyttelystä muodostui mielestämme niin kiinnostava ja taianomainen kokonaisuus, että on hienoa ettei mikään näyttäisi estävän meitä pitämästä sitä auki sovittuina aukioloaikoina, kunhan vain tuuletamme kunnolla ja katsomme että ihmisiä pääsee sisään vain sen verran, jotta turvavälien pitäminen on mahdollista. Joudumme tietty luopumaan myös avajaisista, mutta elokuun alkuun osuvat päättäjäiset saattaisivat olla jo mahdollista järjestää.

Tarkoitus on siis olla kesä-heinäkuun paikalla nostamassa taiteilijaresidenssin lippua salkoon. Toivotammekin tervetulleiksi kaikki, jotka haluavat tulla vaihtamaan kanssamme ajatuksia metsäsuhteeseen, -suojeluun ja -hoitoon littyvistä elintärkeistä asioista näissä uusissa olosuhteissa! Vaikka Villikahvilaa emme voikaan pitää auki, kyllä kupponen silti aina järjestyy!  

Toiveikkaana kesää jo odotellen, 

Anne ja Risto Ala-Kaila

Peruuntuvaa ohjelmaa Taidekartanon kesässä 2020

Avajaiset 7.6. klo 14

  • – taiteilijakierros

Ympäristötaiteen teemapäivät la-ke 13.-17.6.

  • – metsämieli- ja kuuntelukävelyt päivittäin klo 14    
  • – taiteilijatapaamisia klo 17
  • – alustuksia ja keskustelua näyttelyn teemasta
  • – Herbarium-kasvijamit su 14.6. klo 14

Mathias Maahisen ja Pörripeikon seikkailupäivä koko perheelle 28.6

  • – luontoaarteiden etsintää lasten taidetyöpajoilla 

Ympäristönsuojelun ja -kasvatuksen teemapäivät 4.-8.7

  • – metsämieli- ja sammalkävelyt päivittäin klo 14
  • – ”Puiden tarinat” metsässä ja puutarhassa kirjoitustyöpajoja klo 15  
  • – Toivoa lukiolaisten ilmastoahdistukseen -keskustelu klo 15
  • – kahvikeskustelu metsänhoidosta ja -suojelusta la 4.7. klo 17
  • – Kansainvälinen elävän kulttuuriperinnön puutarhapäivä 5.7. opastus klo 14
  • – Eino Leinon ja Suomen luonnonpäivä 6.7.

Ääniympäristöpäivät 11.7.-15.7.

  • – metsämieli- ja kuuntelukävelyt  ja sound painting -työpajat klo 14  
  • – Lähteellä työpaja 12.7. klo 17

Ympäristömytologian teemapäivät 25.-26.7.

  • – esihistoriallisen äänimaiseman kuuntelukävely klo 14  
  • – Lähteellä -kuoroperformanssi klo 15
  • – alustus ja keskustelua esihistoriallisista pyhistä paikoista la 25.7. klo 17
  • – hitaan estetiikan kanteleimprovisaatio su 26.7. klo 14
  • – Kalevala-henkinen mytologiamuskari

Piispanpäivät 1.-2.8

  • – Mitä pyhää pyhiinvaeltajat löytävät Kuusistosta? -keskustelutilaisuus
  • – Metsäaiheinen Klavikordikonsertti ja kantaesitys

Vastaa